Eka valmennus

Tällä viikolla:

-sain yli 100% algebran ja hissan kokeista!

-Broncos voitti kauden toisen pelin

-Coloradossa on satanut tooosi paljon ja on kuulemma pahimpia tulvia 400 vuoteen

-tein ennätysajan maastojuoksussa! 5km ja aikaa meni 26:17 :)

-söin mun ekan mac&cheese annoksen (makaronia ja juustoa) Noodles&companyssa (huomaa IZZE limu, ihan törkeen hyvää! Nää Suomeen kiits)

Tänään oltiin ekassa YFUn järjestämässä valmennuksessa, jossa ekaa kertaa tapasin muut alueen vaihtarit (toisen suomalaistytön tapasinkin jo viime juoksukisassa). Meitä on siis kaksi suomalaistyttöä etelä-Denverin alueella, lisäksi on yksi tyttö Kiinasta, yksi ruotsalainen tyttö ja kuusi saksalaista, kaks poikaa ja neljä tyttöä. Tyttöjen kanssa synkkas heti ja ne asuu tässä aika lähellä eli varmaan hommaillaan jotain yhdessä joku kerta. Ens viikolla onkin Coloradon baseball-joukkueen Rockiesin peli tulossa ja siellä varmaan nähdään taas suurimman osan kanssa. :) 

Valmennuksessa oppilaat ja perheet laitettiin eri huoneisiin ja oli jos jonkinmoista asiaa, puhuttiin sopeutumisesta ja mitä ongelmia on kohdattu, onko odotukset täyttyny ja miten ylipäätään menee. Kun kysyttiin koti-ikävästä kukaan ei oikeen myöntänyt mitään mutta jälkeenpäin kuulin että parilla oppilaalla oli kyllä ollut ongelmia sen suhteen. Oli hyvä tavata samassa tilanteessa olevia, tuntui että sai jakaa asioita sellasten ihmisten kanssa jotka oikeesti ymmärtää miltä tuntuu. 

Alan ymmärtää että mulla on käynyt aika tosi hyvä tuuri, sillä mun perheellä on tosi terveelliset elämäntavat, eivät ole köyhintä porukkaa täälläpäin ja ovat tosi mukavia ja hauskoja ihmisiä. Suuri kysymys on kuitenkin uskonto. Suomessa se on niin erilaista, ja moni esim erottaa uskonnon tieteestä, ei käy jumalanpalveluksissa säännöllisesti mutta silti käy riparin päästäkseen naimisiin kirkossa. Miksi? En tiedä, mäkin haluan astella alttaria kohti valkoisessa mekossa mutta onko se siksi että haluan saada Jumalan siunauksen mun avioliitolle? Enpä usko. Se on kuitenkin osa meidän tai ainakin mun kulttuuria, ei vaan niin kokonaisvaltaisesti kuin täällä. Puhuttiin siitä kuinka uskonto on täällä elämäntapa, ei vain osa elämää, niinkuin se musta siellä on. 

Multa kysyttiin että haittaako se mua. Sanoin että ei, mutta oikeesti en tiedä. Se on niin iso osa näiden ihmisten identiteettiä että en ikinä voi tuntea kuuluvani täysin tänne, tai tähän perheeseen. Mä en vaan usko sillä tavalla. Se kuulostaa pieneltä ongelmalta, ja usein sen voikin sivuttaa, mutta ei aina. Ja täällä se ei oo pieni ongelma mulle, kun se on niin iso osa näiden elämää. Saa nyt nähdä miten tässä käy. En haluais vaihtaa perhettä, mutta välillä tää käy aika ahdistavaksi, kun en vaan ymmärrä mitä nää näkee Raamatussa ja muussa. Ja asiasta puhuminen jotenkin on tosi vaikeeta. Toinen juttu on se, että nää haluaa tietää kenen kanssa liikun ja pyytää kavereiden vanhempia syömään meille kotiin, mikä musta on tietysti outoa. Mun kaverit on mun kavereita, mut ei täällä. Pitää jutella sen aluevalvojan kanssa ja kuunnella mitä se tuumaa. 

Ens viikolla on siis se baseball-peli ja homecoming tanssit on tulossa lokakuun alussa, ja sinne pitää tietty hommata mekko! Huomenna on myös ekat kuoroharkat! Se kuoro on siis kristillinen alle 10 tytön ryhmä, ja sen kanssa ollaan joulukuussa menossa Floridan DisneyWorldiin laulamaan. Kappaleita on 15 ja kaikki pitää osata ulkoa, joukossa on yksi saksankielinen ja yksi ranskankielinenkin kappale!! Siinä riittää puuhaa, ja saan yhden vapaapäivän viikossa juoksutreeneistä, mutta rupeen varmaan käymään veljen kanssa maanantai-aamuisin salilla tai uimassa niin tulee vähän treenattua uintikautta vartenkin. :)

Sellasta tänne, mitäs sinne?